Miten politiikka muovaa oikeudellista keskustelua, eikä päinvastoin – havaintoja henkilökohtaisen avun voimavarakeskustelusta
On varsin mielenkiintoista huomata, miten osin samat henkilöt ja tahot esittävät nyt muutama vuosi myöhemmin täysin erilaisia näkemyksiä henkilökohtaisen avun voimavararajauksesta. Sosiaali- ja terveysministeriö itse kirjoitti voimavarateemasta aivan päinvastaisesti kuin nyt sosiaali- ja terveysvaliokunnassa olevassa hallituksen esityksessä. Yhdenvertaisuussääntely esimerkiksi ei tällä välin ole juuri muuttunut ratkaisevasti ainakaan siihen suuntaan, että voimavararajaus olisi jotenkin hyväksyttävämpi.
Perätään ”oikeudellista” keskustelua. Pidemmän ajan tarkastelusta huomataan, että lopulta kyse on vain poliittisista- ja arvovalinnoista. Oikeudellinen ”analyysi” sitten valjastetaan näiden valintojen käyttöön. Kun viime hallituskaudella haluttiin voimavararajauksesta eroon, perusteltiin se samoilla teemoilla (mm. yhdenvertaisuus), kuin nyt, mutta vain toisin päin. Kun perätään vammaispalvelulain ansaitsevan rakentavaa keskustelua, peräisin samalla myös analyyttistä oikeudellista keskustelua, myös selvitystä ja tutkimusta. Esimerkiksi YK vammaissopimuksen tulkinta, joka perustuu yhteen säännöskohtaan ja yhteen yleiskommentin lauseeseen, ei ole kansainvälisen oikeuden asianmukaista eikä ammattimaista tulkintaa. Se, mikä tulkinta lopulta on esimerkiksi YK vammaisoikeuskomitean taholla, jää toki nähtäväksi. Hyvä, kun on monipuolista keskustelua. Toinen esimerkki on se, että väitetään KHO vakiintuneen oikeuskäytännön olevan, että henkilökohtaisen avun voimavarakynnys on matala. Sitä se saattaa olla, kun puhutaan perus-vapaa-ajanavustamisesta 30 tuntia kuukaudessa. Sen sijaan kynnys ei ole matala, vaan oven korkuinen, kun puhutaan henkilöiden avustamisesta päivittäisissä toimissa ja itsenäisen asumisen mahdollistamisesta henkilökohtaisen avun turvin. On perusteetonta väittää, että esimerkiksi palveluasuminen omaan kotiin on näille henkilöille vaihtoehto, kun hallinto- ja oikeuskäytäntö osoittaa, että ainoa vaihtoehto tilanteissa, joissa voimavaroja ei kunnan mukaan ole, on palvelutalo.
Mennään vuoteen 2015. Silloin STM julkaisi ”Vammaislainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportti” (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:21). Löytyy esim. täältä: https://www.kuntaliitto.fi/sites/default/files/media/file/Vammaistyöryhmän%20raportti.pdf
Työryhmän jäseninä olivat:
Elina Akaan-Penttilä valtakunnallisesta vammaisneuvostosta, vammaispalvelujen päällikkö Anu Hagman ja vammaispalvelujen päällikkö Tarja Hallikainen Joensuun kaupungista, puheenjohtaja Merja Heikkonen Vammaisfoorumi ry:stä, lakimies Riitta Husso Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta (Valvira), lakimies Erik Munsterhjelm ja lakimies Ulrika Krook Samarbetsförbund kring funktionshinder (SAMS) rf:stä, toimitusjohtaja Markku Niemelä ETEVA-kuntayhtymästä, sittemmin Rinnekoti-säätiön johtaja, kehittämispäällikkö Päivi Nurmi-Koikkalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL), asiakkuuspäällikkö Raimo Ojanlatva Oulun kaupungista, perusturvajohtaja Matti Valtonen Janakkalan kunnasta, erityisasiantuntija Jaana Viemerö ja erityisasiantuntija Pirjo Poikonen Suomen Kuntaliitosta, hallitusneuvos Riitta-Maija Jouttimäki, neuvotteleva virkamies Sari Loijas ja neuvotteleva virkamies Virpi Vuorinen, kaikki sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Työryhmän työ oli laajaa ja se kuuli laajasti eri sidosryhmiä. Työryhmä jätti loppuraporttinsa sosiaali- ja terveysministeriölle 16.4.2015. Työryhmän vammaispuolen edustajat eivät jättäneet eriävää mielipidettä tai täydentävää lausumaa henkilökohtaisen avun voimavararajauksen poistamiseen liittyen.
VALAS-raportissa todetaan muun muassa:
”Henkilökohtainen apu
Vuonna 2009 toteutetun vammaispalvelu lain osauudistuksen yhteydessä henkilökohtaisesta avusta säädettiin subjektiivinen oikeus vaikeavammaisille henkilöille. Henkilökohtaisen avun katsottiin turvaavan perustus lain 19 §:n 1 momentin mukaista välttämätöntä huolenpitoa ja kuuluvan siksi kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin. Vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden ja oikeuksien turvaamisen kannalta uudistus oli merkittävin vuosikymmeniin. Tarkoituksena oli edistää vaikeavammaisen henkilön osallisuutta ja mahdollisuutta tehdä omaa elämäänsä koskevia valintoja. Uudistus on toteutunut tavoitteidensa osalta hyvin. Uudistus jouduttiin toteuttamaan osauudistuksena, jonka vuoksi lakiin henkilökohtaisen avun saamisedellytykseen jouduttiin tekemään niin sanottu voimavararajaus. Tämän vuoksi kaikki henkilökohtaista apua tarvitsevat vammaiset henkilöt eivät ole voineet saada sitä. Erityisesti henkilöt, joilla on vaikeita kognitiivisia ongelmia, ovat jääneet ilman osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta turvaavaa palvelua.
(…)
Lakien yhteensovituksessa on tärkeää ottaa huomioon myös ne vammaiset henkilöt, joiden itsemääräämisoikeus ja valinnanvapaus ovat erityisen uhattuja. Näin on esimerkiksi niillä vammaisilla, joilla on kommunikaation, toiminnanohjauksen tai mielipiteen ilmaisun vaikeuksia tai jotka ovat riippuvaisia toisen henkilön antamasta runsaasta jatkuvaluonteista avusta. Heidän sulkemisensa pois henkilökohtaisen avun piiristä olisi yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista.Henkilökohtaisella avulla turvattaisiin myös vammaisen lapseniän ja kehitystason mukainen itsemääräämisoikeus ja valinnanvapaus. Esitys edistäisi vammaisten lasten osallistumismahdollisuuksia yhdenvertaisesti muiden ikäistensä kanssa.
(…)
Edellä esitetyistä syistä johtuen esitys poikkeaisi nykysääntelystä siltä osin, että voimassaoleva niin sanottu voimavararajaus poistuisi.Tämä vahvistaisi nykyisen oikeuskäytännön kannan, jonka mukaan henkilökohtainen apu voi sisältää apua esimerkiksi asioiden suorittamisessa turvallisesti tai erilaisten vaihtoehtojen ymmärtämisessä päätöksentekotilanteessa.”
> VALAS-raportin 2015 ehdotusta voimavararajauksen poistamisesta kannatti lukuisa joukko vammaisjärjestöjä. Tämä kannatus voimavararajauksen poistamiseksi jatkui laajalti tähän hallituskauteen, jonka aikana hallitus on esittänyt voimavararajauksen säilyttämistä. 2017 oli lausunnolla lakiehdotusversio, jossa ajatuksena oli säilyttää voimavararajaus, toisin kuin VALAS 2015-raportissa. Tässä vain muutamia esimerkkejä kesän 2017 lausunnoista sellaisilta järjestöiltä, jotka nyt pari vuotta myöhemmin alkuvuodesta 2019 kannattavat kiivaasti voimavararajausta tai eivät ainakaan kannata sen poistamista:
Vammaisfoorumi 7/2017: ”Voimavaraedellytyksen säilyttäminen laissa toisin kuin Valas-työryhmä on ehdottanut, tarkoittaa selvää heikennystä niiden henkilöiden kannalta, joilla ei katsota olevan voimavaroja. Vammaisfoorumi ehdottaa voimavararajauksen poistamista.”
Suomen CP-liitto ry 7/2017: ”Ehdotamme voimavararajauksen poistamista tai selkeää kirjausta perusteluihin hyvin matalasta kynnyksestä henkilökohtaisen avun saamiseen. Esimerkiksi vaikeasti puhevammaisilla ja liikuntavammaisilla (samalla henkilöllä molemmat vammat) ei katsota olevan voimavaroja määritellä avun tarvettaan, vaikka todellisuudessa monella heistä ei ole vaikeutta asiassa. Näihin tulkintoihin on jouduttu hakemaan muutosta eri oikeusasteista.”
Selkäydinvammaiset Akson ry 7/2017: ”Selkäydinvammaiset Akson ry yhtyy Vammaisfoorumi ry:n kantaan voimavarakirjauksen poistamisesta.”
Tukea voimavararajauksen poistamiselle tuli 2017 myös muilta, esim.
Suomen Sosiaalioikeudellinen Seura ry 6/2017: ”Säännös on nykyisessäkin laissa ja se on aiheuttanut lukuisia oikeudenkäyntejä. KHO on joutunut lieventämään kuntien ylikireitä ja kustannussyistä tekemiä palvelujen epäämisiä erityisesti kehitysvammaisten kohdalla. Avustettuna asiakas kykenee määrittelemään avun sisällön ja toimintatavan. Selvintä on poistaa säännös kokonaan laista.”
***
Näin siis on. Päätökset ovat poliittisia ja sitten niiden varaan rakennetaan kulloinkin sopiva oikeudellinen perustelu. Ei toisinpäin. Mutta ei kai kukaan niin väittänytkään, vai väittikö?
Jukka Kumpuvuori
