Henkilökohtaisen avun voimavararajaus – joitain tyyppitilanteita.

 

Henkilökohtaisen avun voimavararajaus-gatessa on ollut keskustelua siitä, että nykyinen voimavaratulkinta olisi jotenkin ”salliva”. Nykykäytäntö kuitenkin on melko tiukka, erityisesti mitä tulee avuntarpeeseen päivittäisissä toimissa. Käytäntö vaihtelee erittäin runsaasti kunnissa. Tässä joitain tyyppitilanteita.

 

  1. A on 5-vuotias. Hänellä on selkäydinvamma ja hän käyttää pyörätuolia liikkumiseen. A on varhaiskasvatuksen piirissä päivittäin. A tarvitsee jatkuvasti apua päivittäisissä toimissaan, muun muassa liikkumisessa ja wc-asioinneissa. Varhaiskasvatuslaissa ei säädetä oikeudesta henkilökohtaiseen apuun varhaiskasvatuksessa. Perhe hakee A:lle vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua. Kunta tekee kielteisen päätöksen, koska tämänikäiset lapset eivät vielä osaa määritellä henkilökohtaisen avun sisältöä.

 

  1. B on 13-vuotias. B on täysin sokea. B tarvitsisi apua kotiin koulun jälkeiseen aikaan, jolloin vanhemmat eivät vielä ole kotona. Kunta tekee kielteisen päätöksen, koska tämän ikäiset lapset eivät ole vielä yksin kotona koulun jälkeen, eikä B:llä ole voimavaroja määritellä henkilökohtaisen avun sisältöä kotioloissa, jossa vaaditaan itsenäisempää otetta avustajan ohjaamiseen.

 

  1. C on 45-vuotias. C:llä on kehitysvamma. C asuu vanhempiensa kanssa, jotka 80-vuotiaita. C:lle on hankittu oma asunto ja suunnitelmissa on ollut muutto sinne henkilökohtaisen avun turvin. Lääkärinlausuntojen mukaan C ei voi asua palvelutalossa monestakin syystä. Kunta kuitenkin myöntää C:lle apua vain tämän oman uuden asunnon ulkopuolelle. Kunnan mukaan C:llä ei ole voimavaroja määritellä henkilökohtaisen avun sisältöä uuden asuntonsa oven sisäpuolella.

 

  1. D on 25-vuotias. D saa onnettomuudessa aivovamman. Kuntoutumisen jälkeen on tarkoitus, että D muuttaa takaisin kotiin vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Kunta kuitenkin katsoo, että D:n jatkuvaan avuntarpeeseen vastataan omaishoidon tuella, eikä henkilökohtaisella avulla, koska D ei pysty kunnan käsityksen mukaan määrittelemään henkilökohtaisen avun sisältöä.

 

  1. E on 38-vuotias. E:llä on autismi. E asuu veljensä perheen kanssa paritalossa. E:lle on myönnetty henkilökohtaista apua vapaa-aikaan. E:n veli toimii avustajan työnantajana. E:lle haetaan henkilökohtaista apua päivittäisiin toimiin, kun E:n veli menee työelämään ja omaishoito lopetetaan. Kunta ei myönnä apua päivittäisiin toimiin, koska kunnan mukaan E ei tältä osin kykene määrittelemään henkilökohtaisen avun sisältöä.

 

  1. F on 24-vuotias. F:llä on CP-vamma, ja siihen liittyvä puhevamma. F on itsenäistymässä ja hakee henkilökohtaista apua mahdollistaakseen oman elämän omassa asunnossa. Kotikäynnillä sosiaalityöntekijät kysyvät F:ltä, mihin tämä tarvitsee apua. Kunta tekee kielteisen päätöksen, koska F ei kyennyt kotikäynnillä kertomaan, mihin apua tarvitsee ja kunnan mukaan tämä merkitsee, että F ei kykene käytännön tilanteissa määrittelemään henkilökohtaisen avun sisältöä.

 

  1. G on 30-vuotias. G:llä on Aspergerin oireyhtymä. G:lle haetaan henkilökohtaista apua. Sosiaalityöntekijät haluavat tulla kotikäynnille. G:llä on kuitenkin vammansa vuoksi vaikeuksia tavata uusia ihmisiä, se aiheuttaa ahdistuskohtauksia. G:llä on useita lääkärintodistuksia, joissa todetaan ko. toimintarajoite, ja lisäksi myös G:n tarvitsema apu päivittäistoimissa. Kunta tekee kielteisen päätöksen. Jos G ei pysty tapaamaan sosiaalityöntekijöitä, ei G:llä voi olla voimavaroja määritellä henkilökohtaisen avun sisältöä.

 

  1. H on 46-vuotias. H sairastaa ALS-tautia. H:n toimintakyky on hiljalleen laskenut vuosien mittaan. H:lla on ollut henkilökohtaista apua 20 tuntia vuorokaudessa. Kotikäynnillä sosiaalityöntekijät havaitsevat, että H ei enää pysty kunnolla puhumaan. Kunta tekee päätöksen, että H:n on siirryttävä palvelutaloon, koska H ei enää pysty määrittelemään henkilökohtaisen avun sisältöä.

 

  1. I on 56-vuotias. I:llä on vaikea liikuntavamma, ja hän tarvitsee apua päivittäisissä toimissa noin 12 tuntia vuorokaudessa. I ei halua toimia henkilökohtaisen avun työnantajana. Kunnan mukaan jos I ei halua työnantajaksi, ei hänellä ole voimavaroja määritellä henkilökohtaisen avun sisältöä. Kunnan mukaan henkilökohtaisen avun saaminen edellyttää vastuuta omista toimistaan ja työnjohtajuutta.

 

  1. J on 42-vuotias. J on muuttanut palvelutaloon onnettomuutensa ja vammautumisensa jälkeen. J hakee kunnalta henkilökohtaista apua muuttaakseen takaisin kotiin perheensä luokse. J:llä on kuitenkin vammansa vuoksi vaikeita kommunikaatio-ongelmia. Kunnan mukaan ainoa vaihtoehto tällaisessa tilanteessa on palvelutalo. Kun J ei pysty kommunikoimaan, ei hänellä voi olla voimavaroja määritellä henkilökohtaisen avun sisältöä.

 

Esitän, että sosiaali- ja terveysvaliokunta esittää eduskunnalle voimavaraedellytyksen poistamista. Joka tapauksessa,  poistettiin voimavaraedellytys tai ei, esitän muun muassa edellä olevan perustella, että valiokunta ehdottaa eduskunnan hyväksyttäväksi lausuman ”Eduskunta edellyttää, että hallituksen tulee jo ennen uuden vammaispalvelulain voimaantuloa ryhtyä henkilökohtaisen avun kokonaisuudistuksen kokonaisvaltaisiin toimiin, jossa myös niille henkilöille, joilla nykyisin voimavaraedellytys estää henkilökohtaisen avun saannin, on tarjolla soveltuva henkilökohtaisen avun palvelu.

Turku, pro bono publico, 28.1.2019

Jukka Kumpuvuori, lakimies, Turku

Verkatehtaankatu 4, as. 228

20100 Turku