Ei henkilökohtaista apua opiskeluun ulkomaille – STM on syrijnyt vammaisia henkilöitä passiivisuudellaan – ollut täysin tietoinen tilanteesta jo ainakin 4 vuotta

 

Pieni analyysi liittyen EU-tuomioistuimen ratkaisuun osoittaen, että ministeriö on ollut tietoinen ongelmasta (että vammaiset henkilöt eivät saa henkilökohtaista apua esimerkiksi vaihto-opiskeluun) ja hyväksynyt tilanteen jo neljä vuotta. Tosiasiassa ministeriö ja valtioneuvosto laajemmin on asettanut vammaiset opiskelijat eriarvoiseen asemaan ei-vammaisten opiskelijoiden kanssa ilman hyväksyttävää perustetta.

 

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun myöntämisen ulkomaille tosiasiassa estää sosiaalihuollon 57 §. Sen mukaan:

”Sosiaalihuollon järjestämisen henkilöllinen soveltamisala

Jos henkilö oleskelee säännönmukaisesti tai pidempiaikaisesti työn, opiskelun tai vastaavien syiden vuoksi kotikuntansa ulkopuolella, eikä hänen kotikuntansa kotikuntalain 3 §:n 1 kohdan perusteella muutu, hän voi hakea sosiaalipalveluja kunnasta, jossa hän oleskelee. Henkilön kotikunnalla ei ole kuitenkaan velvollisuutta järjestää sosiaalihuoltoa ulkomailla oleskelevalle henkilölle, ellei muualla toisin säädetä.”

Sosiaalihuoltolakia koskevassa hallituksen esityksessä 164/2014 vp. todetaan:

 

”Kotikunnalla ei olisi kuitenkaan velvollisuutta järjestää sosiaalipalveluja ja muita tukitoimia ulkomailla oleskelevalle henkilölle, ellei muualla toisin säädettäisi. Nykyään kunnasta on saatettu hakea esimerkiksi kotipalvelua ulkomaille, kun osa vuodesta oleskellaan siellä tai vammaispalvelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia henkilön ollessa työssä tai opiskellessa kotikunnan muuttumatta. Säännöksellä halutaan selkeyttää liikkuvuuden lisääntyessä esiintyneitä epäselviä tilanteita koskien palvelujen saantia ulkomaille. Jatkossakin poikkeuksia voitaisiin säätää erityislaeissa. Esimerkiksi vammaisten henkilöiden kohdalla yhdenvertaiset edellytykset elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä edellyttäisivät poikkeuksien säätämistä vammaispalveluja koskevassa erityislainsäädännössä”.

 

Kuitenkaan sosiaali- ja terveysministeriö ei ole vammaispalvelulain uudistustyössään (monta luonnosta 2014 jälkeen) edes esittänyt tehokkaita toimia asian korjaamiseksi.

 

Nyt ministeriö esittää asian ikään kuin yllätyksenä:

 

https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/eu-tuomioistuimelta-ennakkoratkaisu-henkilokohtaista-apua-koskevassa-asiassa

 

Sosiaali- ja terveysministeriön olisi jo kauan sitten pitänyt hoitaa asia kuntoon nopealla lainsäädäntömuutosehdotuksella. Nyt ministeriö on riistänyt monelta vaikeavammaiselta henkilöltä haaveen ja madollisuuden opiskelusta ulkomailla. Samalla STM on laiminlyönyt viranomaisena sille kuuluvan velvollisuuden edistää vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta tämän asian osalta. Mikä on toki hyvin surullista, mutta kertoo laajemmin siitä, miten lopulta suomalainen vammaislainsäädäntöpolitiikka on hyvin taantumuksellista. Vaikka lainsäädäntö on suhteellisen hyvä, olisi helppo tilkitä näitä merkitykseltään pieniä epäkohtia. Kertoo myös siitä, että nykyinen hallitus toimeenpanee liiankin tehokkaasti hallitusohjelmaansa, jossa vammaispalvelujen kehittäminen on vain säästökohteena.