Vammaisille henkilöille koronarajoitukset ovat pahimmillaan. Vapaus ei koita.

 

”Onko koronarajoituksissa pahin jo ohi? – Vapaus koittaa.” Esiteltiin koronapandemiatilannetta tällä viikolla tv aamuohjelmassa.

 

Kesä tulee ja vammaisten eristäminen yhteiskunnasta jatkuu. Ravintolat avaavat. Yhteiskunta aukeaa. Mutta ei kaikille. Arvioitiinko edes sitä, kuinka monta vierailukielto koskee? Vierailukielto koskee lähtökohtaisesti liikennettä sisäänpäin. Kuitenkin, se on saanut muotoja, jotka estävät henkilöiden poistumisen, tai palaamisen ”ulkomaailmassa käynnin jälkeen”.

 

Olen yrittänyt hahmottaa, kuinka monta vammaista henkilöä on suoraan yleisen vierailukiellon alaisena (saatikka heidän perheensä ja lähipiirinsä). Olen tätä numeroa yrittänyt saada sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL vammaistiimiltä, sekä sosiaali- ja terveysministeriöstä.

 

Olen saanut vastauksen, että henkilöiden määrä asumispalveluissa on ollut 2018 noin 15.500 ja 2017 noin 15.660, ja arvion siitä, että tilanne on nyt suhteellisen sama. Tässä luvussa on saamieni tietojen mukaan sekä kehitysvammalain että vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen piirissä olevat. Olen myös saanut ehdotuksen mennä katsomaan Sotkanetistä tarkemmat tiedot erilaisissa asumisyksiköissä tai erilaisten palvelupäätöksen saaneiden määristä. Jos joku haluaa sen tehdä, ja sieltä tietoa on saatavissa tähän liittyen, mielellään voi kommentoida. Olisi tietenkin ollut kiva saada arvio viranomaisilta asiasta. THL vammaispalvelutiimin mukaan vierailukiellot eivät ole heidän käsityksensä mukaan olleet automaattisia ja kategorisia, vaan tilannetta on tarkasteltava tartuntatautilain näkökulmasta.

 

Olen ma 18.5.20 tiedustellut, onko THL / STM antaa arviota, kuinka moni vammainen henkilö on linjatun vierailukiellon alaisena, joka on ollut voimassa yli 2 kuukautta ja todennut, että tieto määrästä olisi ollut hyvä ennen vierailukielto-linjaustakin. Samoin totesin, että viestit kentältä kertovat, että palveluntuottajien / järjestäjien vierailukielto on melko kategorinen, eli ehdoton, ja koskee lähtökohtaisesti, valitettavasti, kaikkia näitä yksikköjä. Olen saanut vastauksen pe 22.5.20, että STM:llä ei ole lisättävää yllä olevaan THL vastaukseen.

 

Olen vielä pe 22.5.20 aamupäivällä todennut THL ja STM, että tarvitsen tiedon, mikä on STM / THL arvio siitä, kuinka moni vammainen henkilö on vierailukiellon piirissä, ja myös tiedon siitä, arvioitiinko tämä, kun vierailukieltoa asetettiin, ja sittemmin jatkettiin. Vastausta ei ole tullut.

 

En ole onnistunut löytämään muualtakaan arviota siitä, mikä oli ja on vammaisten henkilöiden asumisyksikköihin kohdistetun yleisen vierailukiellon kohteena oleva väestömäärä.

 

Tällaista tietoa siis ei ilmeisesti tarkkaa ole.

 

Arvio siis lienee n. 10.000-15.000 henkilössä.

 

Vaikuttaa siltä, että määrää ei ole edes yritetty hahmottaa, kun vierailukielto asetettiin. Olen mielelläni väärässä, ja näen maaliskuun selvityksen aiheesta. Se olisi hyvä asia.

 

Toisin kuin valtaväestön osalta, vammaisille henkilöille koronarajoitukset ovat pahimmillaan. Vapaus ei koita.

 

Eikä kukaan tunnut tästä välittävän. Ei varsinkaan Suomen tasavallan hallitus.

 

Vammaisjärjestöjen rooli on oma lukunsa. Joillakin saattaa olla riippakivenä oma rooli osana palveluntuotantoa. Siinä tilanteessa pukki on kaalimaan vartijana. Huonona sellaisena.

 

Ulostulojakin on ollut, tai ainakin yksi, kehitysvammajärjestöjen: ”Kehitysvammajärjestöt: Liikkumista rajoitetaan lainvastaisesti vammaispalveluissa”. Jos ollaan sitä mieltä, että toiminta on laitonta, tulisiko kirjoituksen lisäksi tehdä muutakin tilanteen vain jatkuessa?

 

Kesä tulee kohta ja Suomessa on tapana kesänä ottaa lungisti. Mikään ei edisty tai muutu. Ja niin, vammaisten henkilöiden vapauden rajoittaminen voi jatkua.

 

Turku, 23.5.20

Jukka Kumpuvuori

 

 

Ks. aiheesta lisää Perustuslakiblogista:

Ks. aiheesta lisää Perustuslakiblogista:
28.3.20: Jukka Kumpuvuori & Martin Scheinin: Vammaisoikeudet turvattava myös koronapandemian aikana.