Vakuutusoikeus palautti korotetun alle 16-vuotiaan vammaistuen

 

Alle 16-vuotiaan vammaistuesta on tullut toimistoomme kesästä 2018 lähtien todella paljon kielteisiä päätöksiä. On poistettu kokonaan tai laskettu korotetusta alimpaan. Tässä yksi esimerkki, miten valittaminen voi kannattaa.

 

(Vakuutusoikeus, 18.10.2018, 4343/2017/4322).

 

A:lle haettiin korotetun alle 16-vuotiaan vammaistuen jatkoa. KELA kuitenkaan sitä ei myöntänyt. Asiasta valitettiin sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan, joka hylkäsi valituksen.

 

Lautakunta oli sillä kannalla, että tämän ikäinen (KELA-päätöksen aikaan 8-vuotias) lapsi tarvitsee usein vielä monenlaista ohjausta ja tukea arjen toiminnoissaan esimerkiksi ruokailuissa, peseytymisessä ja pukeutumisessa.

 

Lakitoimisto Kumpuvuori Oy valitti vakuutusoikeuteen. Vakuutusoikeus kumosi lautakunnan päätöksen ja vahvisti, että A:lla on oikeus päätöstä koskevalla ajalla korotettuun alle 16-vuotiaan vammaistukeen. Asia palautettiin KELAan uudelleen käsiteltäväksi.

 

Asia hoidettiin maksuttoman oikeusavun turvin. Hoidamme kaikki alle 18-vuotiaiden vammaisoikeudelliset muutoksenhaut asiakkaalle maksutta. Ole rohkeasti yhteydessä.