Asiakkaallemme (CP-vammainen lapsi) oli haettu vammaispalvelulain mukaisena asunnon muutostyönä pihakulkuväylän asfaltointia. Pihan asfaltointi on välttämätön toimenpide. Asiakkaalla on oikeus ulkoiluun ja itsenäiseen liikkumiseen ulkona.

Kunta hylkäsi hakemuksen.

Valitimme asiassa hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeus hylkäsi asiakkaamme valituksen todeten: X:llä ei esitettyjen selvitysten mukaan kykene itsenäisesti kulkemaan pyörätuolillaan ulkona. Kun otetaan lisäksi huomioon, että X vasta harjoittelee pyörätuolilla kelaamista ja pyörätuolia työntää siten pääsääntöisesti toinen henkilö, ei vaadittua pihan asfaltointia voida tällä hetkellä pitää välttämättömänä esteen poistamisena asunnon lähiympäristöstä.

Valitimme asiassa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden ja kunnan päätökset ja palautti asian uudellen käsiteltäväksi korvauksen myöntämiseksi. Korkein hallinto-oikeus perusteli päätöstään: ”Kun otetaan huomioon, että X osaa jo kelata itse pyörätuolia, pihan kulkuväylän päällystämistä asunnon välittömässä lähiympäristössä on pidettävä X:n tavanomaisista elämän toiminnoista suoriutumisen kannalta välttämättömänä. Y:n perusturvalautakunta on siten vammaispalvelulain nojalla velvollinen korvaamaan pihan päällystämisestä asunnon välittömässä lähiympäristössä aiheutuvat kohtuulliset kustannukset.”

Kyse oli äänestyspäätöksestä. Yksi korkeimman hallinto-oikeuden hallintoneuvos olisi hylännyt asiakkaamme valituksen.

Taas kannatti valittaa. Laitetaan valituskaruselli soimaan sen kunniaksi !

Prosessi kesti hakemuksesta lukien 3 vuotta. Asia hoidettiin maksuttoman oikeusavun turvin, eikä oikeudenkäynnistä aiheutunut asiakkaallemme mitään kustannuksia.