Huoli: Yhdenvertaisuusvaltuutettu lausuu liian vähän tuomioistuimille ja syyttäjälle – kantelu oikeuskanslerille

 

KANTELU

Valtioneuvoston oikeuskanslerille

 

Liittyen yhdenvertaisuusvaltuutetun toimintaan yhdenvertaisuuslain 27 § täytäntöönpanossa

 

Jokin aika sitten jätin kantelun koskien juttujen venymistä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnassa.

 

Samaan asiakokonaisuuteen liittyen joudun valitettavasti jättämään toisen kantelun, nyt koskien yhdenvertaisuusvaltuutettua. Valitettavasti yhdenvertaisuuslain noudattamisen valvonta on maassamme järjestetty sangen heikoin taloudellisin resurssein toimivien viranomaisten toimesta. Toki ei ole osoitettavissa ilman laajempaa auditointia tai selvitystä, mutta lienee selvää, että ainakin pidemmän päälle taloudellisten resurssien vähyys on omiaan vaikuttamaan viranomaisten toimintaan myös sisälllöllisesti.

 

Yhdenvertaisuuslain 27 § mukaan tuomioistuimen on sen käsiteltävänä olevassa, yhdenvertaisuuslain soveltamista koskevassa asiassa varattava yhdenvertaisuusvaltuutetulle mahdollisuu tulla kuulluksi siltä osin kun asia kuuluu valtuutetun toimivaltaan. Syyttäjän on ennen syytteen nostamista rikoslain 11 luvun 11 §:ssä tarkoitetusta rikoksesta (syrjintä) varattava valtuutetulla mahdollisuus tulla kuulluksi.

 

Sekä omien juttujeni että hoitamieni juttujen osalta olen tehnyt havainnon, että yhdenvertaisuusvaltuutetun sisällöllisen lausunnon antaminen on suhteellisen harvinaista ja valikoitumisperusteet sille, milloin lausutaan, milloin ei, näyttäytyvät epäjohdonmukaisilta.

 

Havainnon johdosta tiedustelin yhdenvertaisuusvaltuutetulta sen toimintaa yhdenvertaisuuslan 27 § osalta.

 

Yhdenvertaisuusvaltuutetun antamien tietojen mukaan se on lausunut sisällöllisesti:

 

2018: valtuutetulle varattiin mahdollisuus lausua 98 kertaa; lausunto annettiin 24 kertaa.

2019: valtuutetulla varattiin mahdollisuus lausua 95 kertaa; lausunto annettiin 20 kertaa.

 

SIten, yhdenvertaisuusvaltuutettu on lausunut sisällöllisesti vain vajaa 25 % annetuista mahdollisuuksista. Lisäksi on huomioitava, että suunta on laskeva.

 

Niiden linjauksien perusteista, milloin yhdenvertaisuusvaltuutettu lausuu sisällöllisesti, on yhden vertaisuusvaltuutettu todennut viestissään 28.2.2020: ”Lainsäätäjän nimenomaisena tarkoituksena, säädöksen sanamuodonkin perusteella (”valtuutetulle on varattava mahdollisuus tulla kuulluksi”), on selkeästi ollut antaa valtuutetulle laaja harkintavalta päättää, milloin katsotaan aiheeliseksi ja tarpeelliseksi lausua tuomioistuimelle ja syyttäjälle yksittäisessä asiassa”.

 

Nähdäkseni ei ole mahdollista tehdä ko. säännöksen sanamuodosta tulkintaa, että lainsäätäjä olisi tarkoittanut, kuten yhdenvertaisuusvaltuutettu tulkitsee. Päinvastoin, säännöksellä on tarkoitettu, että syyttäjät ja tuomioistuimet saavat asiantuntemusta omaavalta taholta lausunnon yhdenvertaisuuslain soveltamiseen liittyen. Yhdenvertaisuuslaki on monelta osin sangen uusi, ja siksi tällaista asiantuntemusta juuri nyt, kun oikeuskäytäntöä tulee, olisi tarpeen, jotta myöskään oikeuskäytännön osalta ei tulisi vinoumaa yhdenvertaisuuslain substanssikysymyksissä. Tutustuttuani vielä yhdenvertaisuuslain esitöihin, ei sieltäkään ole löydettävissä mitään viitteitä sellaisesta lainsäätäjän tarkoituksesta, joka merkitsisi lausumisesta näin laajaa pidättäytymistä, kuin mikä tilanne nyt on.

 

Huolestuttavinta yhdenvertaisuusvaltuutetun vastauksessa 28.2.2020 on, että siitä syntyy vaikutelma, että yhdenvertaisuusvaltuutettu ei kykene hoitamaan yhdenvertaisuuslain 27 § mukaista tehtäväänsä taloudellisten resurssien riittämättömyyden vuoksi. Yhdenvertaisuusvaltuutettu toteaa vastauksessaan: ”Rajallisten resurssien takia valtuutettu  joutuu jatkuvasti punnitsemaan, kuinka paljon käytettävissä olevista resursseista käytetään yhtäältä yksittäisiin syrjintätapauksiin ja toisaalta valtuutetun vähintään yhtä tärkeään tehtävään yleisesti ja strategisella tasolla edistää yhdenvertaisuuden toteutumista ja ehkäistä syrjintää yhteiskunnassamme. Yksittäisiin tapauksiin liittyvän valvontatyön ohella lainsäätäjä on antanut valtuutetulle monta muuta tehtävää, kuten laatia ja teettää selvityksiä, julkaista raportteja, tehdä aloitteita, antaa suosituksia, edistää tiedotusta, kasvatusta ja koulutusta, osallistua eurooppalaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön, seurata kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamista ja kansallisen lainsäädännön toimivuutta sekä seurata ihmiskauppaan liittyviä ilmiöitä. Näiden lisäksi valtuutettu hoitaa muualla lainsäädännössä säädettyjä tehtäviä, kuten maasta poistamisen täytäntöönpanon valvontaa. Edellä mainitut valtuutetulle osoitetut laajat tehtävät suhteessa rajallisiin resursseihin sekä siihem että valtuutetull tulevien yhteydenottojan määrä on viime vuosina ollut jatkuvassa kasvussa, on merkinnyt, että valtuutettu joutuu yhtä tarkemmin arvioimaan mihin yksittäisiin tapahtumiin paneudutaan syvällisemmin, ja antaako yksittäinen yhteydenotto tai YVL 27 § mukainen lausuntopyyntö aihetta selvittää asiaa tai lausua siitä. Valtuutettu ymmärtää, että tämä priorisointi saattaa aiheuttaa pettymyksen yksittäisen asian asianomistajalle, mutta vaihtoehtona olisi, että käsittelyajat pitenisivät merkittävästi ja, että valtuutettu ei pystyisi hoitamaan hänelle osoitettuja tärkeitä tehtäviään asianmukaisesti (…)”.

 

Sittemmin, tiedusteltaessa, yhdenvertaisuusvaltuutettu on viestissään 9.3.2020 todennut: ”Vaikka toimistomme on pieni ja vain osa henkilöstöstä tekee nimenomaisesti syrjinnän vastaista ja yhdenvertaisuutta edistävää työtä katsomme kyllä, että pystymme hoitamaan lakisääteiset tehtävämme, ml. YVL 27 §:n lausunnot, nykyisilläkin resursseilla. Samalla on tietenkin niin, että voisimme paneutua vielä syvällisemmin moneen asiaan ja ehkä lausua hieman useammin YVL 27 §:n nojalla kuin nyt jos resurssimme olisivat suuremmat.

 

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on itse kiinnittänyt huomiota siihen, että valtuutettu joutuu entistä huolellisemmin arvioimaan, mitä yhteydenottoja käsitellään ja mihin yhteydenottoihin paneudutaan syvällisemmin ”On selvää, että valtuutettu ei pysty tehokkaasti ja laadukkaasti hoitamaan tehtäväänsä, jos yhteydenottomäärä kasvaa edelleen yhtä voimakkaasti ja resurssit pysyvät nykyisellään” (Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018). Kun yhdenvertaisuusvaltuutettu edelleen viittaa resurssien vähyyteen, vaikuttaa ilmeiseltä, että se ei kykene hoitamaan itse asettamansa uhkakuvan mukaisesti lakisääteisiä tehtäviään.

 

Vastauksesta käy myös ilmi (viittaus muihin tehtäviin ”vähintään” yhtä tärkeinä) arvoarvostelma, josta syntyy perusteltu käsitys siitä, että yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan muut tehtävät saattaisivat olla tärkeämpiä, kuin yksittäisien syrjintätapausten (ml. yhdenvertaisuuslain 27 § tehtävät) ajan käyttäminen. Yhdenvertaisuuslaista ei ole löydettävissä tällaista priorisointa, vaan kaikki lakisääteiset tehtävät ovat yhtä tärkeitä, ja toki ottaen huomioon perus- ja ihmisoikeudet, toki yksilöiden pääsy oikeuksiin ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet painottavat yksittäisen yksilön oikeusturvan takeita, ja siten yhdenvertaisuuslain 27 § mukainen tehtävä on vähintään yhtä tärkeä, kuin muut.

 

Edellä esitetyn perusteella syntyy ristiriitainen kuva yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnasta suhteessa yhdenvertaisuuslain 27 § toimivallan käyttämiseen. Kuitenkin kirjeenvaihdosta muodostuu selkeä kuva siitä, että:

 

1) Yhdenvertaisuusvaltuutettu lausuu sisällöllisesti sangen harvoin, ottaen huomioon, että juuri nyt yhdenvertaisuuslain ollessa monin osin uusi, tarvittaisiin yhdenvertaisuuslan erityisosaamista.

 

2) Yhdenvertaisuusvaltuutetun käsitys on, että sillä olevat resurssit ovat liian vähäiset yhdenvertaisuuslain 27 § mukaisten lakisääteisten tehtävien hoitamiseen (tämä havainto siitä huolimatta, että yhdenvertaisuusvaltuutettu itse kysyttäessä väittää, että näin ei ole).

 

Pyydän kunnioittavasti valtioneuvoston oikeuskansleria tutkimaan, onko yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminta laillista.

 

Turku, 10.3.2020 pro bono publico

Jukka Kumpuvuori

 

Lakitoimisto Kumpuvuori Oy

Verkatehtaankatu 4, as. 228

20100 TURKU

050 552 0024

laki@kumpuvuori.fi